Toivottavasti tästä tulee hyvä vuosi, vaikkei se kovin hyvin ole alkanutkaan: pennun kanssa olen joutunut käydä jo kolme kertaa lääkärissä erinäisten vaivojen takia, joiden syyksi nyt epäillään ruoka-aineyliherkkyyttä. Toivottavasti näin ei ole, koska elämä vaikeutuu huomattavasti, jos joudumme ruveta valikoimaan ruuat ja herkut. Mutta tärkeintä tietysti on, että hauvavauva pääsee vaivoistaan ja olen valmis tekemään kaikkeni sen eteen!
Uuden vuoden vietimme Etelä-Suomen vesisateessa, jäisillä kävelyteillä liukastellen. Siskontytön kanssa menimme entiseen kotimetsäämme ulkoiluttamaan koiriamme ja koirat nauttivat! Pitkää lenkkiä emme viitsineet tehdä pennun kanssa kuitenkaan.
Ihanaa oli tulla takaisin tänne lumen ja valoisuuden keskelle! Saatiin sitten nuoripari yökylään ja he harrastivat ulkoilulajeja vaihtelevalla menestyksellä (suksisauva katkesi + lumikenkä tipahti jalasta eikä sitä heti huomattu). Ehtivät vielä ennen lähtöään tekaista komean lumiukon ennen kuin alkoi taas pakastaa:
Huomaa komeat kainalokarvat! :)
Agilitymme on ollut joulutauolla, mutta ehdin käväistä omatoimitreeneissä Lian ja Jollan kanssa - Lia teki hyppytekniikkaa ja Jolla ekat putkeen juoksemiset ja estehakuisuutta harjoiteltiin. Hienosti meni ja tykkäsi!
Tänään oli pakkasesta ja hyytävästä viimasta huolimatta ihana kävellä maantietä pitkin, kun aurinko näkyi puitten latvojen yläpuolella. Heti tulee virkeämpi mieli ja kun vielä tietää, että joka päivä aurinko paistaa pidempään ja pidempään... Hain postinkin laatikosta vasta klo 16.30 ja hyvin pärjättiin ilman taskulamppua :)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti