lauantai 23. elokuuta 2014

Täällä taas!

Hups, onpas aikaa vierähtänyt enkä ole mitään kuulumisia kirjoitellut... Ei ole tullut otettua valokuvia, joten en ole keksinyt kirjoitettavaakaan. Ajattelin äsken, että onko elämä ollut niin tapahtumaköyhää, kun en ole saanut kirjoitusta aikaseksi? Vaiko liian kiireistä?

Anyway, on tässä hiljaisuuden aikana tullut käytyä pari kertaa Etelä-Suomessa, koska a) tein supermahtavan tyttöjen matkan Lontooseen siskoni ja serkkuni kanssa, 3 yötä b) vietimme viikonlopun siskoni kotona ja samalla kävimme juhlistamassa ystävättäreni viiskymppisiä stadissa.

Sitten olemme myös ostaneet pienen asunnon! Saamme sen haltuumme vasta marraskuussa, jolloin teemme siellä vähän pintaremonttia ja (ehkä) annamme sen vuokralle. Tässä yksi kuva siististä pikku keittokomerosta, johon mahtuu kuitenkin myös pieni ruokapöytä.

Käväisimme myös ostamassa räystäskourua monta kymmentä metriä ja vielä elokuussa on tarkoitus saada kourut paikoilleen. Oikeesti: ekaa kertaa näiden rakennusten historiassa niihin kiinnitetään kunnon kourut! Päätalossa ei tietääksemme ole koskaan ollut edes puukouruja - mummonmökissä, navetan oven päällä ja saunassa kyllä, koska niiden jäänteitä poistelimme aikoinamme kattojen kunnostuksen yhteydessä.

Lia kasvattelee vatsaansa. Nyt on mielikin sillä jo vähän parempi, kun lisäsin kolmannen aterian päivään. Se varasti sitä ennen jopa raakoja perunoita, kun oli niin nälkäinen! Tiedä, vaikka on itse käynyt niitä penkistäkin jo kaivamassa, kun koko ajan nälätti .) Enää kolme viikkoa synnytykseen. Ja enää reilu viikko, kun Lia lähtee kasvattajan luo. Ikävä tulee, mutta toivotaan, että kaikki sujuu hyvin ja saamme entisen koiramme takaisin - ei tätä rauhallista mammaa, vaan sen sähäkkään villivarsan!

Maitokoppi-remontti on vähän siirtynyt, kun joka päivä sataa. Muutaman kattolaudan olen saanut sahattua, mutta nyt tuli ikkunaremontti taas väliin. Kun yhtenä yönä heräsin ajattelemaan miehen sanoja: "Tässä yhdessä huoneessa ei voi olla talvella, jos täällä ei ole tuplaikkunoita." Aamusella sitten alkoi ikkunainventointi. Jokaista 9 ruutua en välttämättä saa paikalleen, kun ne ovat lainassa toisessa ikkuna-aukossa, mutta ainakin 7 saan kuntoon. Jokaisesta niistä puuttuu lasit, mutta onneksi naapuri on luovuttanut mulle vanhat kuistin ikkunansa, joten niistä irroitan ja leikkaan lasit puuttuvien tilalle. Eilen puhdistin vanhat maalit ja kitinjämät pokista + vanhat naulat ja yhden hyttysverkon. Onneksi puukorjauksia ei tarvitse tehdä, kun puutapitkin ovat vielä ihan pitävät. Tänään homma jatkuu hiomisella ja pellavaöljykyllästämisellä.

Kanttarelleja olemme käyneet keräilemässä muutamana päivänä ja ne olen pannulla kuivattanut ja laittanut pakkaseen talvea varten. Mustaviinimarjat luovutin suosiolla valtavalle ampiaisarmeijalle...

torstai 7. elokuuta 2014

Maitokopilla osa 2

Remontti on jatkunut, mutta en ole ehtinyt päivittää aiemmin...
Kaikki laudat olen saanut poistettua, eli päivä paistaa :)

Kuvasta näkee, että oikeanpuoleinen kattovasa (?) oli lahonnut päästä ja tipahti pois. Vaihtaisinko vain lahonneen pään?

No en! Varmuuden vuoksi vaihtoon koko lauta. Ja koska suosin vanhojen materiaalien uusiokäyttöä, etsin purkulautakasastamme parhaiten vanhaa lautaa vastaavan laudan ja siitä sitten pala irti. Harmi vaan, että tämä ainoa käyttökelpoinen (samanlevyinen kuin vanha lauta), ei ole joka puolelta höylätty, joten jouduin valitsemaan "parhaan palan" keskeltä lautaa. Ja tämä on tosiaan ainoa käyttökelpoinen pätkä eli epäonnistua ei saa!

Poistin lahonneen laudan ja tähän väliin pitäisi saada uusi lauta sovitettua:

Ja hyvin näyttää mahtuvan :)

Joten lyhennetään lauta ja sahataan pää entiseen muotoon...

Ihan hyvä siitä tuli, vaikkei täydellinen:


Sitten naulasin laudan paikalleen ja lähdin syömään! 

Vähän karsin taas porkkanapenkkiä ja ekat porkkanat syöty :) Ei vielä paljoa kokoa, mutta ihan oikealle porkkanalle maistuivat. En usko, että loputkaan porkkanat kovin suuriksi ehtivät kasvaa, mutta kunhan edes vähän vielä. Ja ensi vuonna istutamme porkkanat aikaisemmin kuin tänä vuonna...










maanantai 4. elokuuta 2014

Maitokopilla osa 1

Vihdoin riitti energiaa käydä maitokopin kimppuun. Tästä se lähtee - ensin puretaan, jotta voidaan rakentaa uutta, ehjää tilalle. Katsotaan jatkuuko jo huomenna vaiko vasta ensi viikolla :)


Käytiin tänään metsälenkillä etsimässä kantarelleja, mutta ei löydetty yhtään edes vakipaikastamme. Onneksi ei myöskään löydetty kaatuneita puita viimeviikkoisen ukkosmyräkän jäljiltä. Tällaisen pienen, hiljaisen olennon päälle melkein astuimme - huomasin sen vasta ohi käveltyäni. En tunnista lajia.


sunnuntai 3. elokuuta 2014

Sadonkorjuuta

Kyllä meille sentään perunaa tulee ja paljon! Ollaan jo pyydetty naapurikin tyhjentämään yksi rivi, ettei mene perunat hukkaan. Kummallakaan kun ei ole kunnon säilytystiloja näille.

Muutamana päivänä on ollut veto veks, mutta tänään sentään jaksoin käydä katsomassa josko metsästä kuitenkin löytyisi edes vähän mustikoita. Yllätyin iloisesti. 

Muutamassa tunnissa sain kipon täyteen ja keräämättä jäi vaikka kuinka paljon. En vaan enää kestänyt niitä röyhkeitä ampiaisia, jotka pyrkivät iholle. Hyttysistä ja paarmoista ei ollut haittaa, kun olin pukeutunut suojavarustukseen. Mutta ampiaisia pelkään, ja kun sellainen pörrää ja pörrää jossain kaulan lähellä kuin pyrkien hyttyshatun alle, sain jalat alleni. Yksi amppari oli myös poimimieni mustikoitten seassa - eikös sen olisi pitänyt kerätä mettä eikä syödä mun mustikoitani?!