keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Herkuton helmikuu

Nähtävästi kuukauden välein nykyään kirjoittelen ;) Onneksi kameran kuvista voi muistutella mieleensä mitä on tullut kuukauden aikana tehtyä tai jättänyt tekemättä.

Meillä on käynyt tuttuja vieraita, ollaan saatu todella paljon lunta, on ollut välillä turhankin kylmä ulkona (ja sisällä), kun eteisessäkin on ollut pakkasasteita ja jouduimme siirtämään osan ruuista sisälle, kun huomasimme niiden jäätyneen. Myöskään kaasulla toimiva jääkaappimme ei kovimpien pakkasten aikana kyennyt pitämään jääkaappilämpötilaa, vaan esim. ovessa olevat tuotteet jäätyivät. Mutta onneksi jäätyminen ei pilaa jääkaappiruokia, vaan sulattamisen jälkeen ne ovat taas käyttökelpoisia. Ja onneksi on puuhella, jonka päällä kattilan avulla saa nopeasti sulatettua esim. jäätyneet koiranruuat, kun "joku" aina unohtaa ne pakkaseen... Meillähän ei ole täällä mikroa eikä nähtävästi tarvitakaan :)

Todella ylpeä olen miehestäni, joka on jaksanut flunssa-aallosta huolimatta kolata käsin koko ison pihamme ja piiitkän autoväylän maantielle. Multa ei onnistuisi! Olen yrittänyt kolata, mutta se on selvästi jokin tekniikkalaji tai harjoituksen puutetta, kun ei luonnistu. Joten olen tyytynyt lapioimaan apuna. Ja huomasin pari päivää sitten, että olen saanut hauislihakseni taas näkyviin!


Lumitaidetta


Käväisin kavereitten kanssa risteilyllä ja Amelie meni kaverilleni viikonloppuhoitoon. Oli tyttö väsynyt (kuten emäntäsäkin), kun matkasimme 4h 40min. bussilla kotia kohti...


Lunta piisaa, mutta hymy ei hyydy!



Koirat nauttivat aina vain enemmän ulkoilusta, kun päivät pitenevät ja kelit lämpenevät. Sisään ei meinaa saada millään, kun on leikit kesken...


Yhtenä päivänä oli pakko kaivaa peräkärry lumihangesta, kun ostin halvalla vitriinin ja hyllykön, jotka piti noutaa samantien. Eikun lapion varteen...


Lisää lumitaidetta...



Pari päivää sitten kuului jo lintujen liverrystä ja löysimme tienlaidasta ilmeisesti hirven sarvillaan hankaamia puita.


Mulla on niin kekseliäs (ja pihi) mies, joka keksii tällaistakin uusiokäyttöä katkenneelle suksisauvalle: Tässä auton lämppärijohto pelastettu hangesta.


Voi mun kompostori-parkaa. Olen hoitanut huonosti tätä lapsukaista, jota myös pitää ruokkia säännöllisesti. Nyt sen maha on pullollaan, mutta jäistä jätettä. Kaikki jäätyy! Olen yrittänyt herätellä ja ehkäpä taas ensi viikolla onnistuu, kun on luvattu plussa-asteita. Jospa saisin vähän tyhjennettyäkin kompostoria, että mahtuisi kevääseen asti jätteet sinne...


Aurinkoisia keväthankia odotellessa!

P.S. Ai niin: otsikkonahan on herkuton helmikuu ja sen aion pitää (paitsi eilen oli pakko maistaa naapurin synttärikakkua - poikkeus vahvistaa säännön)