perjantai 17. huhtikuuta 2015

Päivitystä


Juuri kun sain navetan katolta tippuneet lumet luotua seinän viereltä, satoi lisää ja tippuivat samaan koloon, tietysti! Eli taas laipio heilumaan!























                                     Välillä pitää ikuistaa lumitaidettakin :)



Vintin tyhjennystä on jatkettu viimeiseen kohteeseen eli ison kammarin yläpohjaan, joka näytti tältä:

Eristeenä päällimäisenä rakennusjätettä, luita, kiviä, hiekkaa, alla pelkästään rahkasammalta - ei tuohia. Rahkasammaleet säkitimme, koska tukkivat koko ajan putken.

Mielenkiintoisia rakennusratkaisuja paljastui - emme uskaltaneet avata tätä aukkoa vielä.

Tältä näyttää tyhjennettynä tämä välipohja. Ei kauhean tasaista lattiaa näkyvissä...

Piti vielä ikuistaa kuva viimeisestä kuormasta, johon olimme päällimmäiseksi tyhjentäneet rahkasammalsäkit.

Mies pilkkoi kaadetut koivut: 


Välillä ehdittiin grillaamaan makkaraakin. Ja koirat kyllä tietää mitä herkkua luvassa :)

Lunta on pihalla edelleen ihan liikaa!

Seuraavaksi meidän pitäisi saada tyhjennettyä tavaroista iso kammari (= olohuone), jotta voimme avata lattian ja seinät. Mutta mihin tavarat? Tupaan, joka on tällä hetkellä täynnä muuttotavaroitamme (niitä, joita emme kohta vuoteen ole tarvinneet) ja isäni jäämistö. Jotta olkkarin tavarat saataisiin tupaan, on tupa siis tyhjennettävä. Ja koska kesä on tulossa, päätimme siirtää suurimman osan tuvan tavaroista navettaan. Navettakin kaipasi siivousta, joten hommiin vaan! Ensin lapioimme 70-luvulta asti navetan lattialla olleet lehmänkakat!

Näin siistiä tuli. Taustalla näkyy vanha hevosen pilttuu, joka sekin on tarkoitus purkaa jossain vaiheessa.
Navetan piippu romahti 10 vuotta sitten ja nyt oli aika hävittää loputkin piipun osat, joten leka töihin!

Tiilet jouduttiin toistaiseksi pinoamaan navetan sisään, koska ulkopuolella on vielä korkeat lumikinokset. Tarkoitus on heitellä rikkoontuneet tiilet naapurin traktorin kauhaan ja siitä tienpohjaksi. Ehjät tiilet putsataan ja ladotaan tulevan kasvihuoneen lattiaksi. Kunhan lumet sulaa ja kasvihuone saadaan asennettua...


Rikottujen tiilien seassa oli myös muutama Arabian tiili. Yksi niistä saatiin ehjänä talteen.


Lehmänlannat kipattiin odottamaan lumien sulamista, jotta ne saadaan leviteltyä mustaviinimarjapensaiden juurille. Vaikka ei tuossa lannassa mahda enää mitään hyödyllistä olla, mutta katteeksi kuitenkin,

Remontti/siivousjutut jatkuvat taas kohta...

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Jäätävän kylmää sisällä ja ulkona!

Ollaan puuhailtu remontin parissa (ei välttämättä ahkeroitu, mutta puuhailtu). Meidän oli pakko taas pussittaa rahkasammaleet, koska ne oli painettu todella tiukaksi laataksi lattialle eli irtosivat isoina paloina, jotka olisivat tukkineet pahnaputken jatkuvasti. Kokemuksesta viisastuneena siis sammaleet pussiin ja pussit pihalle ja tyhjennykseen peräkärryyn.

Kun päivällä on ollut plussa-asteita, olen lapioinut vähän leveämpää väylää navetan seinän ja lumikasan väliin.


Mies pilkkoi kaadetut koivut moottorisahalla

ja minä karsin oksat kirveellä


Vintillä olemme saaneet jo makuuhuoneen ylisen tyhjäksi 

Tässä seuraavassa kuvassa näkyy Ensto-pahvia, jota olikin vain yhdessä paikassa eli savupiipun hiekkalaatikon yhdellä sivulla. Tuohia ei siis oltu käytetty tässä osaa kattoa. 


Lattia on varsin kuluneen näköinen ja raot niin suuret, että hiekkaa on valunut alaspäin seuraavaan kerrokseen, joka ilmeisimmin on pelkkä Ensto-pahvi makkarissa (ainakin huoneen sisäpuolella on näin).

Vintillä olevan Ensto-pahvin alta löytyy myös tapettiarkkeja.

Ensimmäinen ei-niin-iloinen-yllätys löytyi eteisen kohdalta, kun nostimme suojana käytetyn pahvin ja kurkkasimme lautojen alle:


Ei mitään eristeitä eikä tuplakattoa, vaan raosta näkyy suoraan eteiseen! Ei siis ihme, että ruuat jäätyivät pakkasella, kun sekä ylhäältä että ovesta on pakkanen päässyt puremaan.


Käytin osan sammalesta uusiokäytössä ja laitoin niistä sinkkiämpäreiden pohjalle kerroksen,

väliin sanomalehteä, päälle multaa ja narsissit kukkimaan!


Siirsimme suurimman osan pilkotuista puista navetan edustalle.



Järkyttävän suuret ja painavat jäivät vielä odottamaan siirtoa.


Järkyttävän kylmä ilma on ollut ulkona, kun pakkasen lisäksi on tuullut kovaa. Ikävä kyllä meillä on tuullut melkein sisälläkin nyt kun poistimme yläpohjan eristeet ja vintin ikkuna on pois paikaltaan. Hrrr...

Ja lunta tuiskuttaa koko ajan lisää... 

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Remonttia ja muuta

Poltettiin kaikki säkittämämme turpeet ja puunpalaset, joita keittiön vintiltä lapioimme. Hirveä savu, mutta eihän se mitään haittaa täällä metsän keskellä - naapuritkin olivat sopivasti poissa kotoa.
Navetan katolta on tullut valtavasti lunta, joka kinostuu navetan hirsiseinää vasten lahottaen sen alareunaa. Olen epätoivoisesti yrittänyt lapioida edes pientä hajurakoa, mutta rako täyttyy aina, kun sataa lisää lunta, joka jälleen valuu kinosta pitkin alas... Jotain pitää keksiä ensi talvea vasten, ettei näin pääse enää käymään. 


Lunta tosiaan riittää, mutta ei se meidän elämäämme estä. Kaivettiin taas grilli esiin ja paistettiin makkaraa ja kylläpä maistui hyvälle!


Remontista: asensimme vintiltä traktorin peräkärryyn johtavan vanhan, viimeksi 70-luvun alussa käytetyn, pahnaputken. Peräkärryn antoi naapurin ystävällisesti lainaan, koska hän haluaa vintin eristeen suolla sijaitsevan metsänhoitotiensä pohjaksi. Hyvä vaihtokauppa :)


Tältä näyttää putken yläpäässä:


Koe-erä. Toimii!

Koska hieno hiekka ja vanhat eristeet pölyävät järkyttävästi, keksimme peittää koko kärryn pressulla. Välillä aina kohotamme pressua ja siirrämme eristeet kärryn laidoille, pois putken suuta täyttämästä.

Talon nurkalle kasvaneet koivut ovat jo liian isoja ja mahlaavat auton ja katon, joten heitimme niille hyvästit naapurin ammattitaitoisella avustuksella. Tässä kuva ennen


ja jälkeen. Tasan kaksi minuuttia meni ennen kuin puu kaatui moottorisahan käynistymisen jälkeen. Näistä tehdään sitten polttopuita ensi talvea varten.


Tänään käytiin lenkillä kerhangilla, ihanasta auringonpaisteesta nauttien.


Eivät ole kekomuurahaiset vielä heränneet, vaikka aurinko kovasti jo lämmittääkin.

Ollaan edetty vintillä jo makuuhuoneen välikatolle. Siellä onkin erilainen täyte: hirveä määrä erikokoisia kiviä, aivan hienoa hiekkaa, pellavaa tiiistettynä lautojen väleihin ja osassa kohtaa Ensto-pahvia lautojen päällä.


Keittiön päältä poistimme viimeiset tuohet, jotka olleet estämässä hiekkaa valumasta keittiöön. Tuohet ovat vähintään vuodelta 1922, ehkä jopa alkuperäiset eli 1800-luvun loppupuolelta. Hienosti ne oli ladottu limittäin toistensa päälle. Suurimmat ehjinä irroitetut olivat kooltaan n. 1200 x 40 mm. Tässä kuvat yhdestä palasta molemmin puolin. Rutikuivaa tavaraa.

Näitä on hyä käyttää sytykkeinä tulevina talvina.

Tässä vielä kuva miten tuohet olivat lattian suojana. Pölyäkin ilmassa...

Ehdittiin myös karsimaan vähän koivuja kuusimetsästä. Näistä tehdään hellapuita ensi talveksi.

Olemme jo monta vuotta sitten yrittäneet saada tapettua kaksi haapaa pystyyn poistamalla kuorikerroksen, jotta puut kuivuisivat pystyyn eivätkä tekisi juurivesoja. Ollaan ihmetelty, kun puut eivät kuole, vaan kukoistavat. Nyt löydettiin siihen syy: puut ovat sitkeästi kasvattaneet kuoritun alueen yli uudet ravintokanavat. Ja ovelasti puun taakse piiloon, jotta emme ole niitä huomanneet ennen kuin nyt!

Raa'asti vaan kanavat poikki ja vähän syvemmälti kuorta katki:


Tällaista tällä kertaa. Ensimmäinen peräkärryllinen eristettä on jo tyhjennetty ja huomenna alamme täyttää seuraavaa kuormaa. Katsotaan mitä muuta keksimme aikamme kuluksi kunnes lumet sulavat :)